Lauantai alkoi semikrapulaisissa tunnelmissa. Pienen alkukankeuden jälkeen navigoitiin kaverin kanssa X-Stagelle katsomaan Magenta Skycodea, melko kivaa pikkufiilistelyä. Kaveri tosin ei tykännyt yhtään. Itse tykkäsin bändin rauhallisen maalailevasta tunnelmasta, vaikka mitään ylettömän suuria tuntemuksia yli maailman rajojen ei herännytkään.

Tuon jälkeen siirryttiin kohti päälavaa, jossa oli alkamaisillaan Apulannan keikka. Joku joskus sanoi että Apulanta pitäisi nähdä kerran kesässä. Mä varmaan kompensoin jotain aikaisempien vuosien puutteita kun näin tänä kesänä Apulannan kahdesti, ensin YleX Popissa ja sitten Provinssissa. Soluttauduin jonnekin miksaajan kopin liepeille edes etäisesti väljään kohtaan. Keikka ehti vanheta muutaman biisin kun kaveri ilmoittaa lähtevänsä leiriin. Itse jäin sitten katsomaan setin loppuun, jotenkin, vaikka Apulanta niitä ihan ykkössuosikkeja ei olekaan, niin aina se vaan on kiva nähdä livenä. Kieltämättä pienenä shokkina tuli se tosiasia että keikkasettiin kuului myös Ilona?, jota ei koskaan pitänyt soittaa missään livenä.

Apulannan jälkeen tarjolla olisi ollut mm Palefacea, Medeiaa ja Viikatetta, mutta väsymys ja nälkä vei voiton festaroijasta ja suuntasin suosiolla leiriin syömään ja välikuolemalle. Kuolleista noustuani otin suunnan kohti DJ Shadow’n keikkaa. Elämäni ensimmäinen DJ-keikka ikinä. Visuaalisuudesta voi ainakin antaa pisteet esiintyjälle. Muutenkin havaitsin nauttivani kyseisestä setistä. Totesinkin sittemmin kaverille, että alan huolestuttavasti konemusiikillistua. Varsinkin kun ottaa huomioon sen, että Shadow’n jälkeen luonnollisesti mentiin Pendulumin keikalle.

Käsittämätön ihmismassa levittäytyi pitkälle miksaajan kopin taakse ja hyppi musiikin tahdissa kuin transsissa. Itse en vielä keikalle mennessäni suuremmin tuntenut bändiä, mutta ajauduin silti flow’hun. Tunnelma olisi ollut katossa jos katto olisi ollut. Ja kun koko yleisö painui MC:n käskystä kyykkyyn ja hyppäsi kolmannella ylös, tuntui kuin kaikki olisivat olleet yhtä elävää organismia.

Tuollaisen kokemuksen jälkeen yleensä aina toimiva Mokoma tuntui itse asiassa laimealta. Löysin itseni Saarilavan luota kentän laitamilta rokkipoliisina. Katsoin keikan loppuun enemmän tai vähemmän takki tyhjänä, vailla sen suurempia tuntemuksia musiikista tai mistään muustakaan ja matelin sitten telttaan. Aivan kuin olisi vähän väsyttänyt? Lauantai tuntui olevan jotenkin mitäänsanomaton festaripäivä, tai sitten se vain vaikutti siltä kun ei tullut käytyä kovin montaa keikkaa katsomassa, siis niin että ihan oikeasti olisi ollut ajatuskin mukana. Toisaalta kyllä se leirissä chillaaminenkin itse asiassa on ihan kivaa, varsinkin hyvässä jengissä.

Noista uusista tuttavuuksista omaan soittimeen on festareitten jälkeen varsin vakituisesti löytänyt tiensä nimenomaan Pendulum ja The Qemists. Jälkimmäinen toimii muun muassa treenimusiikkina, kun taas Pendulumin tahtiin voi fiilistellä melkein koska vain. Jossain vaiheessa pitää ehkä syventyä syvällisemmin myös tuon Shadow’n tuotantoon, tähän asti se vain on aina unohtunut jostain ihan ulkopuolisista syistä. Ehkä mä vielä joskus.